Kauan odotettu pickleballkenttä on vihdoin valmis pelattavaksi. No, itse asiassa huomisesta alkaen, eli to 13.7.23 on ensimmäinen päivä, kun pickleballia päästään pelaamaan Pickalassa. Kenttä tulee tenniksen puolelle Playtomiciin varattavaksi, kentäksi nro 7. Pelaaminen maksaa 10 euroa tunti kaikilta. Voit varata tunnin, 1, 5 tunnin tai 2 tunnin ajan. Mailoja tulee myös vuokralle, alustavasti on ollut puhetta, että mailavuokra on 2 euroa kerta. Pallojakin klubitalolta löytyy. Pickleball oli tarkoitus saada käyttöön jo hieman aiemmin kesällä, mutta matkassa oli muutama mutka. Kentän alla ollut vanha tenniskenttäpohja ei soveltunutkaan suoraan pickleballkentän maton pohjaksi, sillä pallo ei pompannut riittävästi. Niinpä päädyttiin siihen, että asennettiin 351 laattaa (27 x 13), kukin 60 x 60 senttiä, kentän perustukseksi. Laattojen alle ja väleihin laitettiin hienoa hiekkaa, jotta laatat pysyisivät hyvin paikoillaan. Laattojen päälle tuli varsinainen pelialusta, joka rakennettiin pienistä palasista, joka naputeltiin kumivasaroilla yhteen. Kentän reunoille lisättiin laudoitus, johon kumimatto saatiin kiinnitettyä ja toisaalta laudat estävät omalta osaltaan laattoja liikkumasta. Viimeistelynä kasattiin verkko ja maalattiin rajat. Rajamaalauksen täytyy vielä kuivua ja siksi pelaaminen pääsee vauhtiin vasta huomenna. Koko urakka tehtiin talkootöinä. Kentän toimittaja on Exel Sports. Eikun pelaamaan!
Pickleball on huomenna pelattavissa
Päivitetty: 19. heinäk. 2023
Comments